Kolmatta kertaa 26.9.2019 Helsingissä järjestetty BioFinland Pitching Competition -kilpailu keräsi osallistujia ympäri Suomen tavoittelemaan tiukan kisan voittoa. Biotekniikan teemaviikon ohjelmistoon kuuluvaan opiskelijakilpailun finaaliin pääsi viisi joukkuetta, jotka koostuivat perusopiskelijoista tutkijakoululaisiin.
Tiimien Pitchausten aiheet vaihtelivat bakteerikasvua detektoivasta teipistä, silmäsairauksien kantasoluhoitoihin ja genomisekvenssiin perustuvaan puhelin-appiin.
Pitchausten taso oli erinomainen ja osoitti nuorten opiskelijoiden ja tutkijakoululaisten hyvät valmiudet ja kiinnostuksen tutkimuksen kaupallistamiseen ja yritystoimintaan.
Ilahduttavaa oli, että viisi finalistia tulivat eri puolilta Suomea, Jyväskylästä, Tampereelta Turusta, Espoosta ja Helsingistä. Osa tiimeistä oli jo pidemmällä ideansa kehittelyssä ja osa oli vasta alkuvaiheessa, mutta kaikki finalistit olivat erinomaisia esiintymistaidoiltaan.
Kilpailun tuomaristona toimi Kimmo Koponen, Helsinki Business Hubista, Alexander Lagerman, Helsinki Innovation Sevices, Antti Vuolanto, Herantis Pharma ja juryn puheenjohtajana, FIBin hallituksen puheenjohtaja Pekka Simula.
Kilpailu järjestettiin yhteistyössä Helsinki Think Company:n ja Nasdaq Helsingin kanssa.
Kilpailun voittajaksi valittiin tohtorikoulutettava Laura Koivusalo, Tampereen yliopistosta. Palkinnoksi Laura sai 1 000 € ja kuvansa New Yorkin Time Square:n Nasdaq-torniin.
Kuvia tilaisuudesta