Suomen Bioteollisuus ry:n vuosikokous on valinnut yhdistyksen hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Biotien toimitusjohtaja Timo Veromaan.
”Suomessa bioalan tutkimuksen taso on maailman huippua mutta yritystoiminnan suhteen olemme kilpailijoita jäljessä. Bioteollisuuden mahdollisuudet Suomessa ovat kuitenkin erinomaiset ja jo nyt useat alan yritykset tuottavat normaalilla liiketoiminnalla voittoa. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa bioteollisuuden osuus alueen koko teollisuuden liikevaihdosta oli vuonna 2008 lähes 20 prosenttia ja se työllisti noin 2 500 henkilöä. Kansainvälisesti bioteollisuudella on merkittävä rooli ja sen kasvuun uskotaan. Tavoitteenamme on alan ja sen toimijoiden profiilin nosto”, linjaa Suomen Bioteollisuuden hallituksen uusi puheenjohtaja, toimitusjohtaja Timo Veromaa Biotie Therapies Oyj.
Hänellä on 25 vuoden kokemus lääketutkimuksesta sekä lääketeollisuudesta niin Suomessa kuin USAssa. Viimeiset viisi vuotta hän on ollut Biotien toimitusjohtajana.
Suomen Bioteollisuus ry FIB on suomalaisen biotekniikkateollisuuden toimialayhteisö. Jäseniä siinä on noin 60 kaikilta biotekniikan sovellusalueilta, niin suuria kuin pieniä yrityksiä. Vuonna 1997 perustettu FIB on eurooppalaista bioteollisuutta edustavan EuropaBion kansallinen jäsenjärjestö sekä amerikkalaisen BIOn jäsen.
FIBin hallituksen puheenjohtajana edelliset kaksi vuotta toiminut Licentia Oy:n toimitusjohtaja Kari Paukkeri siirtyy hallituksen jäseneksi. Muut hallituksen jäsenet ovat Jouko Haapalahti, Orion Diagnostica Oy; Markku Jalkanen, Faron Pharmaceuticals Oy; Risto Lammintausta, Hormos Medical Oy; Tomi Numminen, Vivoxid Oy; Kari Pitkänen, Finnzymes Oy; Kalevi Reijonen, FIT Biotech Oy; Liisa Hurme, Orion Oyj Orion Pharma; Jari Vehmaanperä, Roal Oy; Juha Yrjänheikki, Cerebricon Oy.
Lisätietoja
Timo Veromaa, Biotie Therapies Oyj, puh. (02) 274 8900; Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Carmela Kantor-Aaltonen, Suomen Bioteollisuus ry, puh. (09) 1728 4308; Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.finbio.net