Orion Oyj (Nasdaq OMX Helsinki: ORNAV and ORNBV) ja Bayer ovat aloittaneet maailmanlaajuisen yhteistyön kokeellisen, uuden suun kautta otettavan androgeenireseptorin estäjän ODM-201-lääkeaihion kehitystyössä ja kaupallistamisessa. ODM-201 on kliinisessä kehityksessä eturauhassyöpäpotilaiden hoitoon. Bayer sekä Orion aloittavat yhdessä vuoden 2014 kuluessa kliinisen Faasi III -tutkimuksen arvioidakseen edelleen ODM-201:n tehoa ja turvallisuutta potilaila, joilla on etäpesäkkeetön kastraatioresistentti eturauhassyöpä (nm-CRPC). Sopimuksesta johtuen Orion parantaa näkymäarviotaan vuodelle 2014.
Sopimuksen mukaan Orion ja Bayer kehittävät yhdessä ODM-201:tä ja Bayer ottaa vastattavakseen pääosan tulevista kehityskuluista. Bayer kaupallistaa tuotteen maailmanlaajuisesti, Orionilla on oikeus yhteismarkkinointiin Euroopassa ja Orion on oikeutettu saamaan merkittäviä rojalteja tuotteen myynnistä. Orion vastaa tuotteen valmistuksesta.
Orionin tutkimus- ja kehitysjohtaja Reijo Salonen kommentoi:
”Uskon, että yhdessä Bayerin kanssa olemme Orionissa jälleen saavuttaneet yhteistyömallin, joka hyödyttää kaikkia osapuolia parhaalla mahdollisella tavalla”, toteaa Orionin tutkimus- ja kehitysjohtaja Reijo Salonen. ”Bayer on viime aikoina omistautunut uusien syöpähoitojen kehittämiseen etenkin eturauhassyövän alueella. Orion puolestaan jatkaa ansiokasta työtään innovatiivisten lääkemolekyylien löytämisessä. Ja mikä tärkeintä, yhteistyömme voi tuottaa eturauhassyöpäpotilaille lääkkeen, jolla on merkittävä vaikutus potilaiden elämään.”
Bayer HealthCaren kehitysjohtaja ja johtoryhmän jäsenDr. Joerg Moeller kommentoi:
”Uskomme, että ODM-201 on potentiaalinen uusi hoitomuoto etäpesäkkeetöntä kastraatioresistenttiä eturauhassyöpää sairastaville potilaille, ja odotamme innolla tämän lääkeaihion kehittämistä”, sanoo Bayer HealthCaren kehitysjohtaja ja johtoryhmän jäsen Dr. Joerg Moeller. “Potilashoidon näkökulmasta ODM-201:n avulla meillä on mahdollisuus täydentää tuotevalikoimaamme eturauhassyövän hoidossa ja tuoda uusia hoitovaihtoehtoja potilaille, jotka kipeästi niitä kaipaavat.”
Sopimuksen ehtojen mukaan Orion saa 50 miljoonan euron allekirjoitusmaksun ja on oikeutettu saamaan Bayerilta tiettyjä onnistuneisiin kehitys-, teknologian siirto- ja kaupallistamisvaiheisiin liittyviä etappimaksuja sekä merkittäviä rojalteja tulevasta myynnistä. Orion käyttää merkittävän osan allekirjoitusmaksusta kuluvan vuoden aikana rahoittaakseen Faasi III -tutkimusta, joka alkaa tänä vuonna.
Sopimuksesta johtuen Orion parantaa 4.2.2014 annettua näkymäarviota vuodelle 2014. Yhtiö arvioi, että liikevoitto on vuoden 2013 tasolla (vuonna 2013 liikevoitto oli 268 miljoonaa euroa).
Eturauhassyöpä
Eturauhassyöpä on toiseksi yleisin syöpä miehillä maailmanlaajuisesti. Pitkälle edenneen syövän oireet saadaan yleensä hallintaan pitkäaikaisesti ja tehokkaasti hormonihoidon avulla. Tehokkaista hoidoista huolimatta joillain potilailla tauti etenee ja siitä tulee kastraatioresistentti. Kastraatioresistentti eturauhassyöpä ilmenee voimakkaana androgeenireseptorin toimintana, eivätkä perinteiset antiandrogeenit, kuten bikalutamidi, tehoa siihen. Tehokkaita hoitomuotoja tähän taudin muotoon on edelleen vähän, mutta uusia lääkkeitä kehitetään jatkuvasti. ODM-201 ODM-201 on uudenlainen, kokeellinen, kemiallisesti ainutlaatuinen androgeenireseptorin estäjä, joka on kehitetty estämään kastraatioresistentin eturauhassyövän eteneminen. ODM-201 sitoutuu androgeenireseptoriin korkealla affiniteetilla ja estää androgeenireseptorin toimintaa estämällä reseptorin kulkeutumisen solun tumaan. Muista antiandrogeeneista poiketen ODM-201 ei kulkeudu aivoihin non-kliinisissä malleissa.
Bayer HealthCare
Bayer on kansainvälinen konserni, jonka ydinosaaminen on terveydenhoidon, maatalouden ja huipputeknologiaa hyödyntävän materiaalituotannon aloilla. Bayer AG:n liiketoimintayksikkö Bayer HealthCare on maailman johtavia innovaatioyrityksiä terveydenhoidon alalla. Saksan Leverkusenissa toimivan Bayer HealthCaren myynti oli 18,9 miljardia euroa vuonna 2013. Yritys koostuu Animal Health, Consumer Care, Medical Care ja Pharmaceuticals -yksiköistä. Bayer HealthCare tutkii, kehittää, valmistaa ja markkinoi innovatiivisia ja terveyttä edistäviä tuotteita. Näillä sairauksien diagnosointiin, ehkäisemiseen ja hoitamiseen tarkoitetuilla tuotteilla lisätään hyvinvointia ja parannetaan elämänlaatua. Bayer HealthCare työllisti 56 000 ihmistä vuonna 2013 ja toimii yli 100 maassa. Lisätietoja saatavilla verkkosivuilta www.healthcare.bayer.com.
Lataa tiedote (PDF)
Yhteyshenkilö
Tuukka Hirvonen, viestintäpäällikkö, sijoittaviestintä, Orion Oyj
Puh. 050 966 2721
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Yhteyshenkilö tiedotusvälineille
Terhi Ormio, viestintäjohtaja, Orion Oyj
Puh. 050 966 4646
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Bayer Pharma AG:n yhteyshenkilö
Astrid Kranz, Corporate Communications & Public Affairs
Puh. +49 30 468 12057
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.