Suomessa on tehty lukuisia selvityksiä siitä miksi ns. uuden aallon bioteollisuus ei ole lunastanut siihen kohdistuneita kaupallisia odotuksia. Syiksi on arveltu kaupallisesta kokemattomuudesta aina Suomen maantieteelliseen sijaintiin liittyviä ongelmia. Joissain sivulauseissa sanotaan, että kun nämä ongelmat voitetaan niin rahoitusta kyllä löytyy. Yee!
Yksittäisistä syistä ylivoimaisesti suurin on kuitenkin Suomessa vallitseva pääomaköyhyys, joka on vain syventynyt 2000-luvulla. Tästä tilanteesta on syntynyt tämän blogin otsake. On yllättävää, että varsin yhteiskunnallisesti merkittävätkin tahot väittävät, että bioteollisuuden rahoitus ei ole nykypäivää eikä sitä pitäisi harjoittaa ainakaan Suomessa. Tämä yhteiskuntakehotus onkin toteutunut erittäin hyvin Suomessa.
Vaikka tilastoa sanotaan emävalheeksi niin uskon niihin kuitenkin enemmän kuin kaikenlaisiin, kapeiden intressien etuja ajaviin popularisteihin. Tilastot nimittäin osoittavat, päinvastoin kuin Suomessa luullaan, että life science investoinnit ovat olleet suurimpien toimialueiden joukossa koko 2000-luvun ja on suurin juuri nyt. USA:ssa investoinnit vuonna 2009 ylittivät jo merkittäväksi nousseen 2000 vuoden ja nyt näyttää vuoden 2010 kolmen neljänneksen perusteella siltä, että USA:n life science investoinneista tulee kaikkien aikojen suurin vuonna 2010. Eurooppakaan ei ole huono tässä samassa asiassa kahta maata lukuun ottamatta – Suomi ja aina niin ihana Ruotsi (kerrankin samassa veneessä). Jos suhteutetaan USA:ssa tapahtuvien life science investointien määrä Suomen ja USA:n väliseen väestösuhteeseen, niin Suomessa pitäisi investoida bioteollisuuteen noin miljardi euroa. Me emme pääse edes 10 miljoonaan euroon. Talvisotavertailuna tämä tarkoittaisi, että yksi suomalainen bioneeri vastaisi sataa jenkkiä. Kova juttu.
Miksi muut mutta ei me? Objektiiviset tiedemittarit antavat suomalaisesta biolääketieteen osaamisesta poikkeuksellisen hyvän kuvan. Globaalisti olemme kolmen kärjessä. Miksi ei sitten synny kaupallisia tuotteita? Taas väärä luulo. Suomesta on syntynyt useita satoihin miljooniin (vuosittain) euroihin yltäviä tuotteita ja lisää on tulossa. Parhaat tavoittelevat miljardin luokkaa.
On pakko lopuksi kysyä mitä järkeä tässä koko hommassa on? Ensin ylläpidämme ja koulutamme maailmanluokan osaajia (kunniakysymys) verovaroilla. Sitten rahoitamme teknologiatuilla alkavia untuvikkoyrityksiä velkaantumisen äärirajoille (hienoa innovaatiopolitiikkaa) – ja sitten tulee Roope Ankka lännestä (ja kohta myös idästä), joka ostaa velkaantuneen yrityksen taskunpohjarahoilla. Voimme sitten taas ihailla omistajavaihdoksen myötä em. yhtiöiden huipputuotteiden etenemistä maailmalla ja todeta ”kuinka hienoa tuo ulkomainen liikemiestaito on”. Siinä ohessa unohtui huomata yhtiöön tapahtuneet lisäsatsaukset.
Niin kauan kuin suomalainen innovaatiotyö tapahtuu ilman merkittävää pääomatarjontaa niin se tulee pysymään Applen peliohjelmien kehittämistasolla. Voivathan ne olla ihan hauskoja kun eläkkeet eivät muutaman vuosikymmenen jälkeen riitä mihinkään muuhun.
