21.03.2011

Venäjän bioteknologiapuolella kuohuu

Written by  Marja Tähtinen
Rate this item
(5 votes)

Venäjällä ollut alan huippuosaaminen romahti 1990-luvulla johtuen siitä, että Neuvostoliiton hajoamisen myötä valtion myöntämä tutkimusrahoitus pieneni neljäsosaan kylmän sodan aikaisista huippuvuosista. Romahduksen myötä venäläisten osuus maailman bioteknologiamarkkinoista putosi kymmenesosaan, ja on tällä hetkellä vain 0.5 %. Kymmeniä tuhansia tutkijoita lähti ulkomaille, siirtyi muille aloille tai jatkoi tutkimustyötä vain osa-aikaisesti. Tämän johdosta Venäjältä puuttuu miltei kokonainen tutkijasukupolvi - keski-ikäisten, kokeneiden asiantuntijoiden joukko, joiden vuoro olisi astua johtoon.

Viime vuosien aikana maan valtiojohto on kuitenkin herännyt huomaamaan, että bioteknologiaosaamisen ja -tuotteiden – erityisesti lääkkeiden - puutos on uhka kansalliselle turvallisuudelle, ja sen seurauksena valtio on käynnistänyt mittavia kansallisia aktivointiprojekteja, joilla on pyritty houkuttelemaan huippututkijoita takaisin Venäjälle, rakentamaan infrastruktuuria, uudistamaan laitoksia ja laitekantaa ym. Bioteknologiasektorin aktivoiminen liittyy Venäjän laajempaan pyrkimykseen modernisoida talouttaan ja muuttaa sitä energian raaka-ainetoimittajasta korkean teknologian osaamisen suuntaan. Uusimpia projekteja ovat mm. Pharma 2020, Health 2020, sekä kehitteillä oleva Biotech 2030.

Pharma ohjelman kokonaisbudjetti nousee yli neljään miljardiin euroon (http://www.pharma2020.ru/), ja sen tavoitteena on nostaa Venäjän omavaraisuutta lääke- ja lääkinnällinen laite -sektoreilla nykyisestä noin 20 %:sta 50 %:iin, lisätä uusien innovatiivisten lääkkeiden määrää sekä harmonisoida venäläiset lääkekehitysstandardit vastaamaan länsimaisia vaatimuksia ja sitä kautta lisätä venäläisten lääkkeiden vientiä. Tällä tiellä on kuitenkin paljon ongelmia: GLP/GMP/GCP osaaminen on puutteellista, kriteerit täyttäviä laitoksia on vaikea löytää, länsimaiset rekisteröintikäytännöt ovat vieraita, tuotekehitykseen ja tutkimustulosten kaupallistamiseen ei ole kokemusta jne. Tällaisessa murrostilanteessa länsimaiselle osaamiselle ja partnereille on kysyntää; Venäjän nykytilanne voikin tarjota erinomaisia liiketoimintamahdollisuuksia ja yhteistyöprojekteja CRO-yrityksille, GXP-osaajille ja kouluttajille, laboratorioalan rakennusyrityksille, lääkeaineiden tai lääkinnällisten laitteiden kehittäjille ja maahantuojille, sekä lukuisille muille kasvua ja kehitystä hakeville toimijoille. Biotech 2030 ohjelman puitteissa mahdollisuuksia voi löytyä myös teollisen bioteknologian puolella.

Venäjä-toimintojen käynnistäminen vaatii kuitenkin ennakkoluulotonta lähestymistapaa ja riskinottoa. Maan rasitteena on taloudellinen ja poliittinen epävarmuus; niiden vastapainoksi maasta löytyy todellista satsausta ja kiinnostusta bioteknologiaan, korkeasti koulutettu ja kielitaitoinen nouseva tutkijasukupolvi, nopeasti kasvavat markkinat sekä vuosikymmenien historia mm. entsyymien, maataloustuotteiden, teollisen bioteknologian, diagnostiikan, virologian, rokotteiden ja muiden biologisten lääkevalmisteiden alalla. Maassa on myös yli 1000 bioteknologista instituuttia ja organisaatiota, miljoonan molekyylin lääkeainekirjastoja, kymmenientuhansien mikrobien kirjasto, ja mittavat biomassavarannot.

Olisiko näissä jotakin, josta myös suomalainen elinkeinoelämä ja tutkimus voisivat hyötyä??

Marja Tähtinen

Marja Tähtinen

Website: www.tekes.fi Email This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it

6 comments

  • Comment Link Marja Tähtinen 25.03.2011 posted by Marja Tähtinen

    Tiedoksi vielä kaikille Venäjä- aktiviteeteista kiinnostuneille:

    Tekesissä on käynnistynyt Suomen ja Venäjän välinen pilottihaku pk-yrityksille, hakuaika 10.5. asti. (http://www.tekes.fi/fi/community/Hakuajat/472/Hakuaika/1320?name=Suomen+ja+Venajan+valinen+pilottihaku+pkyrityksille)

    Lisäksi bioteknologia-alalle on perustettu Venäjä Task Force, johon tällä hetkellä kuuluu edustajia TEM:stä, HealthBio-klusterista sekä Tekesistä. Tarkoituksena on selvittää millaisia intressejä suomalaisilla alan toimijoilla on Venäjän suuntaan, koota suomalaisten kokemuksia ja toimia Venäjän markkinoilta ja tutkimusyhteistyöstä sekä kartoittaa konkreettisia yhteistyömahdollisuuksia Venäjän suuntaan. Kaikki Venäjän asioista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Marja Tähtinen (marja tahtinen at tekes fi) tai Tero Piispaseen (Tero Piispanen at turkusciencepark com).

    Tässä vielä lista lähiaikojen bioteknologikokouksista Pietarissa:

    International Pharmacy Engineering and Biotechnology Forum - IPhEB, 26.-28.4.2011 (http://www.ipheb.ru)

    Renewable Wood and Plant Resources, 21.-24.6.2011 (http://www.onlinereg.ru/rr2011)

    Bioinvest Russia 18.-20.9.2011 (http://www.bioinvestrussia.com)

  • Comment Link Tero Piispanen 23.03.2011 posted by Tero Piispanen

    Marja kirjoittaa asiaa. Olin itse helmikuun alussa järjestämässä yritysvierailuja suomalaiselle (yritys)delegaatiolle Moskovassa. Nuo Marjan mainitsemat asiat tulivat konkreettisesti eteen matkallamme. Uskon, että mukan olleet yrityksetkin saivat hyviä leadeja. Valtakunnallisesti Venäjälle on noussut pääomasijoittajia (mm Rusnano ja Skolkovo Fund), jotka sijoittavat alan yrityksiin ja tähyävät myös maan rajojen ulkopuolelle. Moskovan lisäksi myös Pietarin alue on panostamssa bioteknologiaklusteriinsa. Novartis on ilmoittanut investoivansa uuteen Pietarin yksikköönsä $500m. Mielestäni Suomesta kannattaisi lähteä joukolla Pietariin tapaamaan alan yrityksiä ja sijoittajia 18.-20. syyskuussa järjestettävään BioInvest Russia -tapahtumaan, jonka partneroinnin hoitaa BioEuropeista tuttu EBD Group. http://www.bioinvestrussia.com

  • Comment Link Atso Vainio 22.03.2011 posted by Atso Vainio

    Olisikohan tässä mahdollisuuksia synergiaetuihin Venäjän kanssa, etenkin klusterikehittämisen näkökulmasta ajateltuna?

  • Comment Link Pekka Ihalmo 22.03.2011 posted by Pekka Ihalmo

    Lääketeollisuuden rakentaminen vaatii myös konkreettista prosessikemian ja tehdassuunnittelun osaamista eli ihan perinteistä kemianteollisuuden osaamista.

  • Comment Link Katri Pajusola 21.03.2011 posted by Katri Pajusola

    Kuullostaa hyvältä! Venäjältä lääkärit tänne helpottamaan terveyskeskusten lääkäripulaa, ja Suomesta bioalan osaajat Venäjälle täyttämään asiantuntemusaukkoa. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat täydellisesti!

  • Comment Link Riikka Paasikivi 21.03.2011 posted by Riikka Paasikivi

    Mielenkiintoinen artikkeli, paljon mahdollisuuksia myös suomalaisille !!

Leave a comment